CAGE 44: Suomalaisottelijoiden välienselvittely

07.06.2018

CAGE 44: Rytöhonka vs Tani –suomalaisottelijoiden välienselvittely

Helsingin Markus Rytöhonka (4-2-1) kohtaa Kouvolan Marko Tanin (3-1) lauantaina 8. syyskuuta Helsingin Kulttuuritalossa järjestettävässä CAGE 44 -ammattilaisvapaaotteluillassa. Kaksikon piti alunperin kohdata jo alkuvuodesta, mutta tuolloin Tanin loukkaantuminen peruutti ottelun ja häntä paikkasi Lahden Jani Hägg.

Rytöhonka varoittaa Tania ”nukkumatista”

Tyrmääjänä tunnettu 26-vuotias Primus Fight Teamia ja GB Gymiä edustava helsinkiläinen Markus Rytöhonka voitti amatöörien SM-kultaa vuonna 2011 ja siirtyi samana vuonna ammattilaiseksi. Ammattilaisdebyytissä Rytöhonka sai vastaansa nykyään UFC:ssä ottelevan Makwan Amirkhanin, joka vei voiton triangeli-kuristuksella. 

Amirkhani-ottelun jälkeen Rytöhonka on ottanut neljä voittoa, joista kolme tyrmäyksellä, ja  hävinnyt vain kerran. Olkapäävamma on pistänyt Rytöhongan uran kerran pitkälle tauolle, mutta viime keväänä tehty paluu kilpakehiin oli näyttävä ja nuorukainen on täynnä menohaluja. Hän harjoittelee määrätietoisesti mm. Anton Kuivasen kanssa ja panostaa nyt uraansa täysillä.

– Tarkoitus olisi mennä niin pitkälle kuin vain pääsee, koska on vielä niin paljon annettavaa ja kehitystä tulee koko ajan lisää. En jaksa vain harrastaa ja nyt olisi tarkoitus katsoa mihin asti rahkeet riittävät, summaa Rytöhonka tulevaisuudensuunnitelmiaan.

Rytöhonka ei ole ottanut tulevasta vastustajastaan kovin tarkkaan selvää. Hän arvelee, että Tanin vahvuudet ovat mattopainissa, mutta ei ole niistä turhan huolestunut. 

– Hän jää jälkeen jokaisella osa-aluella. Voisin kuvitella, että hän yrittää viedä ottelua mattoon, mutta se tulee jäämään yritykseksi. Markon kannattaa olla tarkkana alusta asti, ettei ”nukkumatti” yllätä, itsevarma Rytöhonka naurahtaa lopuksi.


Turha koittaa – painija voittaa

Kouvolalainen Marko Tani aloitti vapaaottelun 16-vuotiaana vuonna 2011. Mies kilpaili amatöörinä ahkerasti ja otteluja kertyikin yli 20. Ammattilaisdebyytti oli vuorossa vuonna 2013 ja siinä kukistui Turun taitava Zanko Eliassi tuomariäänillä. Ammattilaisuran ainoa tappio tuli edellisessä ottelussa Kauhajoen Jesse Koivuniemelle, mutta nyt Tani aikoo palata voittokantaan Rytöhongan kustannuskella.

Ottelutyyliään Tani kuvailee painin ja brasilialaisen jujutsun sekoitukseksi. Hänelle ei ole väliä onko matossa kasan päällä vai alla, osaamista ja itsevarmuutta löytyy molemmissa tilanteissa. Rytöhonka on hänelle tuttu ottelija.

– Markus on todella pitkän linjan tekijä. Muistan, että hän otteli ammattilaisena jo silloin kun itse aloittelin amatöörinä. Päällimmäisena muistona on hänen hieno paluunsa ammattilaiskehiin viime keväänä, kommentoi Tani tulevaa vastustaan.

Tani uskoo, että tulevassa ottelussa hänen etuinaan ovat vahvat alasviennit ja monipuolisuus mattokamppailussa. Pystyottelussa hän antaa edun Rytöhongalle, mutta uskoo, että ratkaisu tapahtuu mattopainissa.

– Ei muuta kuin hyviä treenejä Markus, syyskuussa nähdään. Otetaan hyvä matsi ja järjestetään kunnon show!, heittää Tani.

CAGE 44 -ammattilaisvapaaottelutapahtuma otellaan Helsingin Kulttuuritalossa lauantaina 8.9.2018 alkaen klo 18.