CAGE 44: Salmimiehelle ukrainalaisvastus pikahälytyksellä

06.09.2018



CAGE 44: Salmimiehelle ukrainalaisvastus pikahälytyksellä

Suvi Salmimiehen hankaluudet vastustajien saamisessa jatkuvat. Venäläisvastus sairastui, mutta Ukrainan Vladena Yavorskaya paikkaa muutaman päivän varoitusajalla. Kaksikko kohtaa Kulttuuritalon häkissä lauantaina 8. syyskuuta.

28-vuotias
Yavorskaya on voittanut viisi ottelua ja hävinnyt kaksi. Alkuvuodesta legendaarisen Cristiane ”Cyborg” Justinon UFC-tittelistä haastanut Venäjän Yana Kunitskaya (10-4) on kuuluisin ottelija, jonka Yavorskaya on kohdannut. Kaikki Yavorskayan otteluista ovat päättyneet viimeistään toisessa erässä, joten varman päälle pelaaminen ei kuulu ukrainalaisen suosimaan taktiikkavalikoimaan. Ukrainan Unifight-maailmanmestarilla on lajitaustaa nyrkkeilystä ja vapaapainista.

33-vuotiaan Salmimiehen neljä vuotta kestäneen ammattilaisuran ottelusaldo on yhdeksän voittoa, viisi tappiota ja yksi ratkaisematon. Voice of Finlandistakin tuttu muusikon töitä vapaaottelun ohella tekevä Salmimies on juuri aloittamassa opinnot Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Hän on jo pidemmän aikaa asunut ja harjoitellut Porissa, mutta vierailee kotikonnuillaan Kouvolassa säännöllisin väliajoin.

Salmimies on muuttanut harjoitteluaan huhtikuisen ottelunsa jälkeen. Ravintopuoleen on kiinnitetty enemmän huomiota ja oheisharjoittelua on lisätty niin kuntoa parantamaan kuin painonpudotustakin helpottamaan. Uudeksi pystyotteluvalmentajaksi on Porista löytynyt Joel ”Jopo” Puranen.

Salmimies ei ymmärrettävästi tiedä uudesta vastustajastaan paljoa.

Onnellinen olen, jos edes nimen ehdin opettelemaan. Oikeasti tiedän todella niukasti. Oikeakätinen hän kai on, Salmimies arvuuttelee.

Pikaisesti laadittavan ottelutaktiikan kouvolalainen aikoo pitää pimennossa tasapuolisuuden nimissä.

– Pidän taktiikan salaisuutena, ettei hän vain käännä sitä jotenkin. Mitä vähemmän hänkään minun suunnitelmistani tietää, tai saa mahdollisuuksia tietää, sen parempi, Salmimies suunnittelee.



CAGE 43: Suvi Salmimies vs Zejna Krantic.

CAGE 44 -ammattilaisvapaaottelutapahtuma otellaan Helsingin Kulttuuritalossa lauantaina 8.9.2018 
alkaen klo 18. Pääottelussa Anton Kuivanen kohtaa Moldovan Valeriu Mircean.